JääTaiturit

Jäätaiturit -harrastajaryhmä on suunnattu koululaisille. Ryhmässä pääset aloittamaan taitoluisteluharrastuksen tai kehittämään jo olemassa olevia perusluistelutaitojasi jäällä. Ryhmässä tutustutaan muodostelman elementteihin sekä opitaan hyppyjä ja piruetteja. Jääharjoittelun lisäksi Jäätaiturit pääsevät myös jumppaan, jossa tullaan tutuiksi uusien ystävien kanssa ja liikutaan monipuolisesti saaden tukea jäällä harjoiteltavien temppujen oivallukseen ja niiden oppimiseen.

JääTaiturit ryhmän harjoitusmaksu on 192 €/kausi (syksy ja kevät laskutetaan erikseen) + seuran jäsenmaksu (laskutetaan kerran, eli jos syyskaudella maksettu jäsenmaksu, sitä ei kevätkaudella uudelleen laskuteta.) Harjoitukset ovat kerran viikossa lauantaisin ja sisältävät jääharjoittelun + oheisharjoituksen. Ryhmä jaetaan jäällä pienryhmiin iän/taitotason mukaisesti.  Kevätkausi alkaa LA 11.1.2025.

Harjoituksen kellonaika vaihtelee, ajantasainen aikataulu on 2 vko ennen nähtävillä seuran etusivulla. Viikkonumeroa klikkaamalla https://www.seinajoentaitoluistelijat.fi/ pääsee näkemään ajantasaisen aikataulun.

JääTaiturit-ryhmästä on mahdollisuus siirtyä taitojen ja motivaation mukaan yksinluistelun T1-ryhmään (Twisselit), muodostelmaluistelun kehitysryhmään RiverKidsiin tai muodostelman Tulokasjoukkue RiverStarsiin.

 

JääTaiturit - ryhmän vastuuvalmentaja:

Jennika Rislakeus.  jennika.rislakeus(a)gmail.com 

 

JääTaiturit ryhmän pelisäännöt

1. Ollaan kohteliaita ja kunnioitetaan toisia

2. Annamme harjoittelurauhan toisillemme

3. Tulemme ajoissa harjoituksiin

4. Emme kiusaa ketään!!

5. Ei syödä karkkia ennen harjoituksia

6. Pidämme harjoittelupaikat siisteinä